Isoveljen lepuuttaessa silmiään kauneusunien merkeissä auton takapenkillä, kantoi Mini Hoo sillä välin oman kortensa kekoon olemalla iskän eli äijän (kuten Mini isäänsä kutsuu) apuna. Saimme huomata mikä vaikutus mittakepin värillä on. Tavallinen maalaamaton keppihän oli tietysti aivan tylsä, mutta se punainen ... Voi miten kiehtovia ! Ne vetivät puoleensa magneetin tavoin. Niitä sitten niiviteltiin suu marrillaan riemusta kiljahdellen. Onneksemme mini Hoon elämä kahdella jalalla on vielä alussaan, jonka vuoksi maasto aiheutti pienoisia ongelmia pystyssä pysymisen, saati kävelyn kanssa. Eli monet merkkien kaadot ehdittiin estää, sinnikkäistä yrityksistä huolimatta. :)
Yllätyimme kuinka mittasuhteet saivat aivan uuden ulottuvuuden siirtyessään paperilta kongreettisesti tontille. Talo tuntui jotenkin NIIN pieneltä (juu, mitat tarkastettu mittavirheiden varalta). ;) Miten kaikki saadaan mahtumaan annettujen mittojen sisään ? Monesti on kuultu, että sama epäusko iskee uudelleen kun perustukset ovat tehty. Onko tämä nyt varmasti oikean kokoinen pohja ... Tai ylipäänsä meidän talolle tarkoitettu ...
Olihan se melkoisen jännää kuljeksia pohjapiirustus kädessä "huoneesta toiseen".
Tällä viikolla pitäisi metsurinkin käydä tontillamme kartoittamassa kuinka paljon puuta pitää kaataa ja paljonko vie aikaa = mitä tulisi suunnilleen maksamaan. Lisäksi koneurakoitsijoiden tarjouksia on muutama jo saatu. Eli sekin prosesessi on mukavasti "tulilla". Varmaan ensi viikon aikana kaikki pyydetyt tarjoukset on kasassa ja pääsemme tekemään ratkaisut.
![]() |
Mini Hoo mittamiehenä. |
Yllätyimme kuinka mittasuhteet saivat aivan uuden ulottuvuuden siirtyessään paperilta kongreettisesti tontille. Talo tuntui jotenkin NIIN pieneltä (juu, mitat tarkastettu mittavirheiden varalta). ;) Miten kaikki saadaan mahtumaan annettujen mittojen sisään ? Monesti on kuultu, että sama epäusko iskee uudelleen kun perustukset ovat tehty. Onko tämä nyt varmasti oikean kokoinen pohja ... Tai ylipäänsä meidän talolle tarkoitettu ...
Olihan se melkoisen jännää kuljeksia pohjapiirustus kädessä "huoneesta toiseen".
![]() |
Talon etuosaa ja autotallin takaosaa (kuvassa lähimpänä) "kepitettynä". |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti