sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Tervetuloa meidän Kotipihlajaan !

Meidän unelma on nyt muuttunut todeksi, takana siis kaksi viikkoa elämää uudessa kodissa. :) Olo on sanoinkuvaamattoman onnellinen, huojentunut ja jollakin tapaa vielä epätodellinen. Eihän siitä niin kauaa ole kun talossa naulapyssyt paukkuivat ja sirkkelit lauloivat ja nyt nuo äänet ovat vaihtuneet meidän perheen elämisen ääniin. Talo on muuttunut hyvää vauhtia perheemme kodiksi.

Sievitalo luovutti talon meille viikon etuajassa ja taloesittelyn jälkeen alkoikin muuttopuuhat, joka onkin ollut suurin syy tämänkertaiseen blogihiljaisuuteen. Nyt kun muuttolaatikot on saatu tyhjennettyä ja arki alkanut pyörimään on aika päivittää meidän Kotipihlajan kuulumiset. :) 

Tervetuloa kurkkaamaan lopputulosta ! :)














































































 

Nyt kun taloprojektimme on saatu päätökseen ja miettii kulunutta vuotta yhdessä Sievitalon kanssa niin olemme olleet yhteistyöhön erittäin tyytyväisiä kaikin puolin. Kommunikointi meidän ja Sievitalon välillä toimi myös loistavasti. Ehkä parhaiten tätä kuvaa se, että ihan kaikkia mehuja taloprojektimme ei meistä kuluneen vuoden aikana vienyt (olemme onnellisesti edelleen naimisissa). Tosin emme kyllä ihan heti uuteenkaan ryhtyisi, onneksi ei tarvikkaan ! Tämä on meidän koti.  ;) 

Vaikka talo on nyt valmis, niin vielähän sitä on kaikenlaista; pihatyöt starttaavat keväällä ja sitä ennen pitäisi vielä keskeneräinen autotallirakennus viedä päätökseen. Autotallissa on lattialämmitys sekä -valut tehty viime kuussa. "Yläkerta" antaa vielä odotuttaa itseään, mutta eiköhän sekin aikanaan löydä tiensä paikalleen.

Sitä ennen kuitenkin meidän pesue rahoittuu odottelemaan Joulua ja nauttimaan kaikesta siitä mitä kulunut vuosi on meille tuonut. :) 

Ihanaa Joulun odotusta kaikille blogimme lukijoille ja ennenkaikkea; rauhallista Joulua !

Toivottavat;
Helinä & Herra Hoo. 

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Puuttuneet "palaset" - Välitilan laatat ja portaat

Juuri kun kerkesin edellisen postauksen julkaista niin positiivisena yllärinä seuraavana päivänä talolle ajellessa tuvasta löytyikin laatoittaja täydessä työn touhussa. Eli nyt kaikki laatat ovat paikallaan ja olemme lopputulokseen niin värien kuin työnjäljenkin suhteen äärimmäisen tyytyväisiä.

Erityistä kiitosta ansaitsee myös Omega Keittiöiden asennustyö ja se että meillä oli mahdollisuus käydä asentajan kanssa lävitse kaappi kaapilta mm. ovien avautumissuunnat, vetimien toimivat paikat jne., jotta lopputulos olisi mahdollisimman toimiva. Hyvä niin, sillä monia juttuja olisi jäänyt  itseltämme varmasti huomaamatta ja vasta käytäntö opettanut, että olisipa tämäkin ovi pitänyt asennuttaa avautumaan toisin päin... Asentajan kokemukseen kannatti luottaa. :)

Ja nyt näihin välitilan laattoihin.
Eli, keittiön ja kodinhoitohuoneen välitilan laattana meillä on Touch White (10x30 cm) ja saumavärinä Marmorinvalkoinen 03. Tämä Touch White on mielestämme ehkä aavistuksen tummempi / harmaampi (kuvassa taittaa taas aavistuksen ruskeaan)  kuin pesuhuoneessa oleva samanniminen isompi laatta. 

WC:n välitilaan ei montaa laattaa mennyt. Laataksi tänne valitsimme Touch Silverin (10x30 cm) ja saumavärinä Harmaa 07.








Jäi sitten tasot pyyhkäisemättä ennen kuvaa. No, siinähän ne raksarojut säilyy. ;)











Eilen valmistuivat myös tulevan kotimme portaat. Melkoista luksusta hiekkarinteessä ruopimisen jälkeen. Kaiteissa huomioitiin myös poikiemme kulkeminen. Jokaiselle pituusmitalle löytyy sopiva kaidekorkeus josta pitää kiinni ... jos vain malttaa ... :)

maanantai 27. lokakuuta 2014

Kotipihlajan laatat ja kalusteet

Kahden pienen pojan vanhempina arki on valmiiksi jo melkoisen hektistä, yöaikaa lukuunottamatta ... pääasiassa. :) Nyt arkeamme maustaa uusi, joskin jo tuttu juttu, eli valmistautuminen tulevaan muuttoon pakkaamalla ja pakkaamalla ... ja pakkaamalla. Huonekalukaupat kierretty ja tarvittavat pakolliset mööbelihankinnat laitettu tilaukseen. Ja nyt ryhtiliike vielä täällä blogin parissa laatta- ja kalustekuvien julkaisun merkeissä niin paljon on jälleen saavutettu. :)

Ahkerointia talomme parissa tällä viikolla jatkaa sähkö- ja lvi -porukka. Laminaatit tulivat nekin jo viime perjantaina sekä erä listoja. Tänään tuli pääovi ja huomenna pitäisi tulla taloomme valitut sisäovet. Mutta mennäämpä nyt niihin jo valmiisiin pintoihin ja jatketaan noista edellä mainituista kun ovat paikallaan. :)

Laatat

Laatat ja saumavärit ovat kaikki Sievitalon omasta materiaalivalikoimasta.
Välitilan laatat puuttuvat vielä keittiöstä, kodinhoitohuoneesta sekä WC:stä.

Pesuhuoneen ja saunan lattialaatta: Concept Grigio (10x10 cm), 
saumaväri: Harmaa 07.

Pesuhuoneen seinät: taka- ja väliseinälaatta: Casablanca Grigio (25x38 cm), saumaväri: Manhattan 10. 
Muut seinät: Touch White (25x38 cm), saumaväri: Marmorinvalkoinen 03.




Kodinhoitohuoneen lattialaatta: Concept Grigio (10x10 cm), 
saumaväri: Harmaa 07.


Eteisen lattialaatta: Life Gr (33x33 cm), saumaväri: Harmaa 07. Sama laatta saumaväreineen myös keittiössä.


WC:n lattialaatta: Concept Grigio (10x10 cm), saumaväri: Harmaa 07.

Kalusteet


Pesutilan  yhteydessä oleva allaskaappi on kokonaisuudessaan Sievitalon omasta valikoimasta. 
Ovet: Gloria, valkoisella kalvo-ovella, vetimet: V42.


WC:n allas: Claudia 1200, ovet: Fino Kelo, vetimet: Orion 128.
(ovet ja vetimet ovat Omega Keittiöiden valikoimasta)


Poikien huoneiden kaappien ovet: Simple maalattu vitivalkoinen. 
(Sievitalon omasta valikoimasta)


Poikien kaappien vetimet: V42. (Sievitalon omasta valikoimasta)


Keittiön kaapin ovet: Simple maalattu vitivalkoinen. (Sievitalon omasta valikoimasta)




Tasot keittiössä ja kodinhoitohuoneessa sekä istuintaso pukeutumistilassa: Harmaa laasti 3545EM, vetimet Orion 128. (Taso: Sievitalo, vetimet: Omega Keittiö)


Yläkaapit samaa kuin keittiössä ja kodinhoitohuoneessa (Simple maalattu vitivalkoinen)  ja alakaapit Fino Keloa kuten WC:ssä ja kodinhoitohuoneessa. Vetimet samat kuin em. tiloissa (Orion 128).